Kun Italian pääministerin Giorgia Melonin liittolainen Nicola Procaccini kehotti syyskuussa Euroopan kansanpuoluetta (EPP) valmistautumaan yhteistyöhön Marine Le Penin kanssa Euroopan parlamentissa, ajatus ei ollut uusi.

Procaccinin mielestä poliittista palomuuria, jolla ääriryhmiä on vuosikymmeniä pidetty vallan ulkopuolella, ei enää voi soveltaa Ranskaan eikä Le Penin Kansalliseen liittoumaan.

Puheenvuoro osuu hetkeen, jolloin Le Penin poliittinen asema Ranskan johtoon pyrkijänä on vahvistunut. Pariisin hovioikeus tuomitsi heinäkuussa 2026 hänet EU-parlamentin varojen väärinkäytöstä, mutta lyhensi hänen vaalikelvottomuutensa viidestä vuodesta 45 kuukauteen.

Tämä ei enää estä häntä osallistumasta kevään 2027 presidentinvaaliin. Le Pen ilmoittikin heti tuomion jälkeen asettuvansa ehdolle.

Mikäli tuomioon kuuluva jalkapanta estää häntä kampanjoimasta, varasuunnitelmana on edelleen Bardellan ehdokkuus.

TOISTAISEKSI EPP:n puheenjohtaja Manfred Weber on pitänyt kiinni kolmesta yhteistyön ehdosta: EU-myönteisyydestä, oikeusvaltioperiaatteesta ja Ukrainan tukemisesta.

Puolueen sisällä näkemykset kuitenkin jakautuvat.

EPP itse sanoo, ettei se neuvottele varsinaisen äärioikeiston kanssa, mutta voi silti muotoilla omia kantojaan sen edustajien tuen varassa ja päättää erikseen mitä äärimääritelmällä kulloinkin tarkoitetaan.

Tällaista tapauskohtaista yhteistyötä tai ääriryhmien ääniin nojaavia enemmistöjä on nähty parlamentissa toistuvasti vuoden 2024 eurovaalien jälkeen.

PALOMUURIN käsite cordon sanitaire tulee muinaisesta kulkutautikontrollista: tartuttaja eristetään eikä sitä päästetä liian lähelle vaikutusvallan lähteitä.

Periaatetta testattiin ensimmäisen kerran EU-tasolla vakavasti vuonna 2000, kun Itävallan keskustaoikeistolainen ÖVP muodosti hallituksen Jörg Haiderin äärioikeistolaisen FPÖ:n kanssa.

Natsivirkamiessuvun kasvatti Haider oli vähätellyt keskitysleirien kauheuksia ja halusi karsia juutalaisille holokaustin peruina maksettuja korvauksia.

Muut 14 EU-jäsenmaata asettivat Itävallan diplomaattiseen boikottiin ja rajoittivat kahdenvälisiä poliittisia suhteitaan
ensimmäistä kertaa unionin historiassa.

Sanktiot purettiin kuitenkin jo saman vuoden syyskuussa. Todennäköisesti ne vain vahvistivat Itävallan hallituksen kotimaista kannatusta.

Tapaus jäi opettavaiseksi esimerkiksi siitä, kuinka vaikeaa ulkopuolelta määrättyä palomuuria on toteuttaa.

EU-PARLAMENTISSA palomuuria on sittemmin käytetty Venäjä-tukijoiden kanssa.

Vuoden 2024 vaalien jälkeen Viktor Orbánin perustama Patriootit-ryhmä suljettiin valiokuntien johtopaikkojen ulkopuolelle.

EPP:n Weber totesi tuolloin suoraan, ettei Euroopan hanketta vastustava voi edustaa parlamenttia.

Laitaoikeistolaisen Melonin puolueryhmä ECR sai sen sijaan pitää budjettivaliokunnan puheenjohtajuuden ja siitä tuli parlamentin neljänneksi suurin ryhmä.

Juuri tämä kahden kerroksen kohtelu on rako, jota Italian Procaccini nyt yrittää repiä laajemmaksi. Jos ECR on jo hyväksytty kumppaniksi, miksei myös Le Penin Kansallinen liittouma kelpaisi?

VIIME VUOSINA monet maltilliset europuolueet ovat tarvinneet kotimaissaan ratkaisevaa tukea tai kumppanuutta äärilaidoilta.

Ruotsidemokraatit eivät ole koskaan istuneet hallituksessa, mutta vuoden 2022 Tidö-sopimus antoi sille hallituspuolueiden kanssa yhtäläisen vaikutusvallan kuudessa yhteishankkeessa, oikeuden osallistua kaikkien uusien lakien valmisteluun ja omia virkamiehiä valvomaan ministeriöiden työtä.

Puolueen oma neuvottelijakin kuvasi tulosta poikkeukselliseksi. Kokoomuspääministeri Ulf Kristersson itse myönsi myöhemmin hallituksen maahanmuuttopolitiikan olevan käytännössä ruotsidemokraattien maahanmuuttopolitiikkaa.

Tämä on ehkä puhtain esimerkki siitä, ettei muodollinen hallituksen ulkopuolisuus tarkoita tosiasiallista eristämistä.

ALANKOMAISSA palomuuri sen sijaan katosi kokonaan, mutta hallitukseen pääsy ei tuonut laitaoikeistolle onnea.

Geert Wildersin PVV nousi suurimmaksi puolueeksi marraskuun 2023 vaaleissa ja pääsi hallitukseen. Koalitio kesti vain 11 kuukautta.

Wilders kaatoi hallituksen kesäkuussa 2025, kun kumppanit eivät hyväksyneet hänen vaatimuksiaan turvapaikkapolitiikan radikaalista kiristämisestä.

Lokakuun 2025 uusintavaaleissa keskustaliberaali D66 voitti niukasti, lopulta vajaan 30 000 äänen erolla wildersiläisiin, ja PVV menetti 11 paikkaa.

Muut valtapuolueet eivät enää halua samaan kabinettiin epäluotettavaksi ja ailahtelevaksi koetun Wildersin kanssa.

SAKSASSA historiallisista syistä tarkoin vaalittu palomuuri murtui hetkellisesti tammikuussa 2025.

CDU:n Friedrich Merz hyväksyi Vaihtoehto Saksalle -puolueen äänet, viedäkseen maahanmuuttoa kiristävän aloitteen läpi. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun AfD:n tuki ratkaisi liittopäivien äänestyksessä.

Angela Merkel tuomitsi julkisesti oman seuraajansa päätöksen, ja Berliinissä kaduille kerääntyi arviolta 160 000 mielenosoittajaa.

AfD:n tuella hyväksytty aloite oli kuitenkin vain ei-sitova päätöslauselma, ja se kaatui myöhemmin äänestyksessä.

Tämän jälkeen Merz ei ole tehnyt AfD:n kanssa muodollista yhteistyötä – mutta tapa on kuitenkin nyt normalisoitu.

ITÄVALLASSA vuoden 2024 vaalivoittaja, Herbert Kicklin johtama FPÖ, sai jopa hallitustunnustelijan mandaatin tammikuussa 2025 sen jälkeen, kun ÖVP:n, SPÖ:n ja Neosin väliset neuvottelut olivat kariutuneet.

Hänkään ei tässä onnistunut. Maaliskuussa 2025 ÖVP, SPÖ ja NEOS muodostivat kolmen puolueen hallituksen, joka sulki vaalivoittaja FPÖ:n vallasta.

Muodollisesti palomuuri siis piti, mutta hallitusohjelma sisälsi silti FPÖ:n mieliksi useita turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan
kiristyksiä.

SEURAUKSET palomuurien kiertämisestä vaihtelevat paljon.

Alankomaissa hallitusvastuu sulatti laitaoikeiston suosiota. Ruotsidemokraatit saivat vaikutettua hallituspolitiikkaan ilman nimellistä vastuunkantoa, mutta silti syyskuun vaaleissa tuli tappio.

Kun tehdään vain yksittäinen äänestysyhteistyö kuten Saksassa, tabu murtuu symbolisesti, mutta näkyvät rakenteelliset muutokset jäävät pieniksi. Kuitenkin nyt Saksassa konservatiivipuolueiden kannatus putoaa ja AfD nousee kohisten.

Kun palomuuri pidetään muodollisesti pystyssä kuten Itävallassa, se voi silti vuotaa, kun keskusta omaksuu äärilaidan teemoja yrittääkseen pitää sitä vallan ulkopuolella.

Kaikkia neljää esimerkkiä yhdistääkin yksi piirre: näissä maissa
maahanmuuttopolitiikka on kiristynyt riippumatta siitä, onko laitaoikeisto päässyt hallitukseen, tukenut hallitusta ulkopuolelta vai pysynyt muodollisesti eristettynä.

SELLAINEN YHTEISTYÖ Le Penin joukkojen kanssa, mitä Italian Procaccini nyt ehdottaa EPP:lle, muistuttaisi eniten Ruotsin mallia.

Silti Ranskan kokoisen jäsenmaan ja nimenomaan Kansallisen liittouman kanssa se olisi EU:ssa mittakaavaltaan ennennäkemätöntä.

Kysymys, johon Eurooppa joutuu vastaamaan seuraavien kuukausien aikana, ei siis ole enää se, pitääkö palomuuri, vaan se, minkä muotoisena sen murtuminen tällä kertaa tapahtuu.